Kaarel Nurmsalu lähti tyytyväisenä Salpausselältä
Salpausselän suuressa mäessä Lahdessa käytiin sunnuntaina 10. maaliskuuta maailmancupin osakilpailu. Viron Kaarel Nurmsalu selvitti helposti tiensä toiselle kierrokselle. Suomalaisista hyppääjistä ei kukaan päässyt toiselle kierrokselle.
”Ensimmäinen hyppy meni putkeen, mutta toinen – no, se ei onnistunut. Tietysti haluaisin lisää pituutta hyppyihin, mutta olen tyytyväinen kauteen tähän asti. Olen saanut hyppyihin varmuutta ja nyt hiotaan tekniikkaa”, kertoi tyytyväinen Viron paras mäkimies.
Nurmsalun ensimmäinen hyppy kantoi 123 metriä ja toinen 115,5 metriä . Tuloksena oli kahdeskymmeneskuudes sija.
Kuopiossa hypätään ensi tiistaina maailmancupin seuraava osakilpailu. Kuopioon Nurmsalu valmistautuu samalla reseptillä kuin Salpausselän kisoihin.
”Pitää jatkaa harjoittelua samaan tyyliin kuin olen koko kauden tehnyt. Samaa tasaista harjoittelua jatkan kauden loppuun. Ensi kaudella uskon saavani hyppyihin niitä lisämetrejä”, arveli Kaarel Nurmsalu.
Loppukauden tavoitteeksi hän on asettanut pysymisen maailman kolmenkymmenen parhaan mäkimiehen joukossa.
Aristarkos Sirviö
Ohoh, onko Sinusta tullut urheilutoimittaja? Mikä ettei.
No ei ihan, kuuluu opintoihini 🙂