Vietnamin pääministeri vieraili ohjustukikohdassa . Armeijalla on käynnissä useita sotaharjoituksia.
Vietnamissa on viime päivinä näyttävästi uutisoitu maan puolustusvoimista. Eilen kerrottiin pääministerin vierailusta ohjuspuolustuskeskuksessa ja alkaneista suurista sotaharjoituksista.
Pääministeri Nguyen Tan Dung vieraili sunnuntaina 13.1. illalla 64. ilmapuolustusdivisioonassa. Se on toinen divisioonista, joiden aseistuksena ovat S-300 PMU1 – ilmatorjuntaohjukset. S-300-järjestelmään kuuluu komentopaikka/johtokeskus, tutkia sekä tuliasemaosat. Venäläisvalmisteisien ohjusjärjestelmien päivitystyöt saatiin valmiiksi vuodenvaihteessa.
Vierailu uutisoitiin näyttävästi Vietnamin televisiossa ja lehdissä sekä internetin uutissivustoilla. Samoin kerrottiin useista alkaneista tai alkavista sotaharjoituksista.
Vietnamin hallituksen tiedotuskoneisto on aktiivisesti siirtänyt Etelä-Kiinan mereen liittyvää aineistoa vietnamilaisille uutissivustoille nettiin ja Youtubeen.
Vietnamin kansanarmeija on aseistukseltaan alueen vahvimpia. Asevoimien uudistaminen aloitettiin 2011. Viime vuoden lopussa ja tämän kuun alussa on maahan saapunut uutta sotilaskalustoa, lähinnä Venäjältä ostettua.
Äskettäin tehdyt puolustusyhteistyösopimukset Italian ja Ranskan kanssa takaavat lähivuosiksi puitteet uudistushankkeille. Ranska osallistunee muun muassa ilmatorjunta- ja tutkajärjestelmien kehittämiseen. Italiasta Vietnam tilannee uusia aluksia merivoimilleen.
Vietnamin merivoimilla on tiivistä yhteistyötä Intian laivaston kanssa. Yhteistyösopimuksen mukaan Intian laivasto voi tarvittaessa asettaa yhden lentotukialuksistaan Vietnamin laivaston käyttöön. Intialla on Vietnamissa laivastotukikohta.
Sotalaivojen määrä Etelä-Kiinan merellä on lisääntynyt viimepäivinä kiihtyvää tahtia. Kiinan laivaston aluksia on siirtynyt Itä-Kiinan mereltä Etelä-Kiinan merelle. Yhdysvallat on alueella olevan laivastonsa painopistettä siirtänyt Filippiinien vesille. Vietnamin ja Intian laivastojen aluksia on Hoang- (Spratly) ja Truongsaarten (Paracel) vesialueilla.
Uutisvideo pääministerin vierailusta ohjustukikohdassa on katsottavissa Youtubessa (napsauta tekstiä)
Aristarkos Sirviö